*

Jukka Relander Järkivihreä

Vaelluskalat

Kalastusasiat vaativat korjausliikettä

Edellisen hallituksen säätämä kalastuslaki epäonnistui useilta osiltaan. Suurin ongelma ylälappilaisten osalta on, että kalastuslaki vei paikkakuntalaisilta kalastusoikeudet lohen ja taimenen nousualueille. Muutos tuli kaikille, myös luvat myöntävälle Metsähallitukselle, yllätyksenä. Valmistelun ja lain säätämisen yhteydessä lain vaikutuksista ei keskusteltu.

Haluammeko kalatiet Kemijoelle nyt vai sadan vuoden päästä?

Olen saanut kunnian toimia jo lähes kaksi vuotta suomalaisen energiapolitiikan kannalta keskeisen Kemijoki Oy:n hallintoneuvoston jäsenenä.

Vaelluskalakantojen ja ympäristön voitto

Hallitus linjasi hetki sitten, ettei Kollajan tekoaltaan rakentamiselle ja koskiensuojelulain avaamiselle ole poliittisia edellytyksiä. Kiitän hallitusta lämpimästi ratkaisusta, joka oli terveen järjen, vaelluskalakantojen ja ympäristön voitto. 

Kemijoen vaelluskalat tarvitsevat ministerin apua

Teimme aiemmin keväällä Markus Mustajärven kanssa kirjallisen kysymyksen Kemijoen kalatalousvelvoitteesta maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiselle (kesk). Kalatalousvelvoite tarkoittaa voimalaitosyhtiöiden vastuuta kompensoida vesivoimaloiden aiheuttama kalataloudellinen menetys.

Lohen palauttaminen valjastettuihin jokiin meidän käsissämme

Olen intohimoisena kalamiehenä tyytyväinen siitä, että hallitus on hallitusohjelmassaan sitoutunut toteuttamaan lohi- ja meritaimenstrategiaa sekä, mikä tärkeintä, toimeenpanemaan kalatiestrategiaa. Näiden linjausten myötä lohen palauttaminen Kemi-Ounasjoen vesistöalueelle sekä esimerkiksi Iijokeen on lähempänä kuin koskaan aikaisemmin. 

Kemihaaran altaasta järjestettävä kunnalliset kansanäänestykset

Lapin liiton hallitus päätti maanantaisessa kokouksessaan äänin 12-2 asettua Kemihaaran altaan rakentamisen kannalle. Lausuntokierroksella Kemihaaran allasta vastusti peräti 51 lausuntoa ja kannatti 11. Lapin liiton mukaan kuntien lausunnoilla oli paljon painoarvoa ja esimerkiksi Salla ja Rovaniemi olivat altaan rakentamisen kannalla.

Vanhankaupungikoski: puretaanko pato vai maantiesilta?

Tein syksyllä valtuustoaloitteen Vanhankaupunginkosken padon purkamisesta. Virtavesiaktiivit ovat haaveilleet vapaasta koskesta jo pitkään, ja aika voisi nyt olla sille kypsä.

 

Miksi Vanhankaupunginkosken pato kannattaa purkaa?

Jätin eilen valtuustoaloitteen, jossa esitin Vanhankaupunginkosken länsihaaran sulkevan padon purkamista.

 

Padolla on kiistattomia museoarvoja. Helsingin energia, eli Helen, tuottaa sen avulla sähköä omistamassaan museovoimalassa. Voimala on hieno, ja pato on komea. Ymmärrän ihmisiä, jotka ovat kiintyneet yli satavuotiaaseen tiiliseinään, ja sen yli tulva-aikoina ryöpyävään vesiputoukseen. Toisaalta, sama paikka voisi näyttää myös tältä:

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä