Jukka Relander Järkivihreä

Kaikki blogit puheenaiheesta Maapallon tuho

Aika loppuu, portti lukossa ja hallitukselta avain hukassa.

Nyt panikoidaan ilmaston muuttumisesta, vaikka se on aina muuttunut ja muuttuu vielä meidän jälkeen, eikä rahallakaan kukaan saa maapallon ilmastoa mieleisekseen. Varmuuden estämiseksi Suomen hallitus harjoittaa vaatimukset ylittävää, liiallista normien asettamista, ohjeistusta, oma etu tukipolitiikkaa ja erilaisia lisämenettelyjä, kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla. Tarkoituksena on saada maapallon ilmastonmuutos pysähtymään, niin kuin poliittinen ilmasto paneeli esittää, (näihin tilaisuuksiin ei pääse kuin jäsenkortilla).

Etsi siis sielunvihollista tavaroiden vuolaasti liikkuvasta virrasta

Raha ei ole fysikaalinen tosiasia, sillä se on psykologinen, aineeton idea, joka muovaa materiaalista todellisuutta. Raha on mielikuvituksen väline toisiaan tuntemattomien ihmisten välisessä uskomusjärjestelmässä. Kauppiaalle se on puhdasta tietoa ihmisten tarpeista, himoista ja haluista. Tavaran ostaminen ei muuta ihmisen biokemiallista järjestelmää. Siten ihmisen kuvitelmien ei pidä täyttyä, sillä ne eivät täyty koskaan, vaan ne ainoastaan kasvavat ja monipuolistuvat. Myöhemmin tulee hulluus ja veltto ilme useimpien ihmisten kasvoille.

Putin on valmis uhraamaan itsemurhaiskussa kaikki venäläiset ja koko maapallon?

Kun Venäjä aloittaa hyökkäyssodan valloittaakseen toisia maita, niin se antaa oikeutuksen Putinille tuhota koko maapallo, jos hyökkäys yritetään estää toisten valtioiden toimesta.

"Putinilta hyytävä ydinasekommentti televisiossa: ”Miksi tarvitsisimme maailmaa, jos siellä ei olisi Venäjää?”

"– Jos joku päättänyt tuhota Venäjän, niin meille syntyy laillinen oikeus vastata, Putin sanoo.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä