*

Jukka Relander

Tasa-arvo

Suuri adressi tasa-arvon puolesta

Suuri adressi tasa-arvon puolesta

 

Tahdon2013 on tekemässä historiaa. Aloite tasa-arvoisen avioliittolain puolesta julkistettiin tänään ja se on saamassa vaaditut 50.000 nimeä täyteen jo samana päivänä. Vauhti on räjähtävä: reilusti yli sata allekirjoittajaa minuutissa.

 

Pitäisikö feminismi -sanasta luopua?

Joku vihreä ylioppilaskunta-aktiivi tuhahti poliittiseksi kannakseen  joskus 90-luvun alussa, että kaikkihan me olemme demareita, kaikki eivät vain ole ylpeitä siitä.

Sittemmin asetelma on muuttunut. Edes demarit eivät enää ole  demareita. Mutta aika lailla samat sanat voi nykyisin sanoa feminismistä.

10 hyvää syytä äänestää vihreitä

10 syytä äänestää Vihreitä

(Julkaistu myös Johanna Sumuvuoren ja Jukka Relanderin vuoden 2011 eduskuntavaalilehdessä)

 

Miksi nyt kannattaa äänestää vihreitä?

En ymmärrä vaatimuksia olla korottamatta veroja

Kerroin yhdelle kaverille tuossa vuosi sitten, että meillä on toinen tulossa. ”Kaksi lasta on PALJON enemmän kuin yksi”, hän kertoi kokemuksesta. Ennustus oli harvinaisen kohdallinen.

Elämän tyhjät hetket vain katosivat toisen lapsen myötä. Ja me sentään olemme labradorinnoutajaa vaille nelihenkinen normiperhe, jossa hoitovastuu jakautuu kahdelle.

Tuskin uskallan edes kuvitella, millaista olisi selvitä kaikesta tästä yksin.

Julkaise syötteitä