Lehtitietojen mukaan euroalueella on, ties kuinka monetta kertaa, kohtalon viikko.
What
else is new. Jos olisi todella seurannut käynnissä olevaa talouskriisiä
henkeään pidättäen, ruumiista puskisi jo koiranputkea ja vähän
pihlajaakin tässä vaiheessa.
Ilmeisesti turbulenssin ydin on
tässä: talous sakkaa, koska pelätään, että markkinoiden epäluottamus
alkaa tarttua huonoimmin hoidetuista eurooppalaisista talouksista vähän
vähemmän huonosti hoidettuihin eurooppalaisiin talouksiin.
Suurimpia 1990-luvun kulttuurimuutoksia oli se, että kaikkea mahdollista alettiin mitata rahassa: koulutusta, päivähoitoa, terveyttä, sairautta, uskontoa, maanpuolustusta ja kansantanhuja, esimerkiksi.
Olihan se avartavaa. Kaikelle voitiin laskea täsmällinen arvo. Ja laskettiinkin.
Paitsi tietenkin taloudelle itselleen.
Vähäisen painettuun sanaan tihkuneen vaalikeskustelun perusteella tärkein kysymys tuntuisi olevan se, että palataanko 1970-luvulle vai 1930-luvulle, eli rakennetaanko valtionyhtiöiden ja pyhän vientiteollisuuden liittoumaa, vai Kurin ja Järjestyksen agraarista isänmaata.
Jättäkäämme keskustan ja demarien puheenjohtajat pohtimaan sitä, kuka on ”epäisänmaallinen” ja kuka ei miettiäksemme, mitä oikeasti pitäisi tehdä.