Joku vihreä ylioppilaskunta-aktiivi tuhahti poliittiseksi kannakseen joskus 90-luvun alussa, että kaikkihan me olemme demareita, kaikki eivät vain ole ylpeitä siitä.
Sittemmin asetelma on muuttunut. Edes demarit eivät enää ole demareita. Mutta aika lailla samat sanat voi nykyisin sanoa feminismistä.
Talouden romahdus on tällä hetkellä varmasti todennäköisempi näkymä kuin rakettimaisen nousukauden käynnistyminen ensi tiistaina.
Tosin mitään varmaa ei oikein voi sanoa – paitsi ehkä sen, että maailman eläintarhoista löytyy valtava määrä kädellisiä, jotka pystyvät tällä hetkellä tuottaman luotettavampia talousennusteita kuin alan ammattilaiset.
BB-talossa on harrastettu seksiä. Juuri nyt en muista että kuka ja ketä, mutta otsikon kirjaimet olivat isot.
Asialla on varmasti oma kiehtovuutensa, muutenhan näitä uutisjuttuja ei luettaisi. Itse tapahtuman, siis seksin ja siitä kirjoittamisen, metarakenne on kuitenkin outo: väittämä tulee näet esittäneeksi, että tosi-tv:ssä on tapahtunut jotain - todellista.
Perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelman mukaan puolue kannattaa populistista, eli ”kansan suosioon perustuvaa demokratiakäsitystä”. ”Elistitiset puolueet” taas kysyvät neuvoa kansan sijasta asiantuntijoilta.
Hyvä että tämäkin tuli nyt tehtyä selväksi. Jos kansa tietää, että 2+2 on 5, siihen ei ole matemaatikoilla nokan koputtamista.
Minulta kysyttiin sosiaalisessa mediassa, että miksi en ole sanonut Norjan tapahtumista mitään. No, eipä ole kukaan kysynyt. Ja jos olisi, en olisi ehkä osannut vastata.
Huomaan suojelleeni itseäni: olen hakannut halkoja, olen laajentanut mökkiterassia ja olen telminyt lasteni kanssa pedatun sängyn päiväpeitolla kaukana kavalasta maailmasta.
Politiikan henki on tällä hetkellä se, että kartetaan kompromisseja ja pidetään periaatteista kiinni. Ilmankos oppositioon on tunkua. Tulin todenneeksi vaalien alla, että tänä keväänä hallitukseen joudutaan, ei päästä. En olisi halunnut olla oikeassa.
Syvenevä hallituspula herättää kysymyksen, onko enää jäljellä puolueita, jotka kykenevät johtamaan maata.
Ehkä huoleni on ennenaikainen. Vaikka periaatteita on liikkellä enemmän kuin koskaan, takit myös kääntyvät taajaan tahtiin. Eilinen oppositio on hyvinkin nopeasti huominen Säätytalo.
Tunnen myötätuntoa Säätytalolle kertyneitä toimittajia kohtaan. Hallitusneuvotteluiden alkaessa he olivat innostuneita, pari päivää myöhemmin kiinnostuneita ja lopulta alistuneita. En tiedä, millä he tappavat aikaansa, mutta aika väsynyttä on juttujen kärttäminen, ja toimittajille varattu portaikko on useimmiten tyhjä.
Se on täysin ymmärrettävää. Mitään ei heru. Jutta kertoo ohi kulkiessaan, että keskusteluja käydään avoimessa hengessä, ja Jyrki tiedottaa illansuussa, että onpas rempseä on meininki.
Olen käynyt Säätytalolla ennenkin, mutta enpä ole asunut siellä. Nyt sekin on tullut koettua. Käyn kotona kääntymässä, aamut, päivät ja illat sujuvat marmorisilla käytävillä ja tammikalustetuissa kokoushuoneissa.
Neuvottelemme hallitusohjelmasta. Tai no, neuvottelemme ja neuvottelemme. Esitettyjen arvioiden mukaanhan on ensin tutustuttava kunnolla, että neljän vuoden liitto pitää. Olemmekin käyttäneet paljon aikaa tutustumiseen.
Impivaarasta tuli vaalien alla poliittinen käsite. Persujen kriitikot säikyttelivät, että jos vanhojen puolueiden Eurooppa-projekti ei innosta, päädymme takaisin Impivaaraan imemään nyrkkiä.
Kielikuva on aika väkevä. Otan sen kokeeksi todesta.
Kiven Seitsemässä veljeksessä Impivaara on takametsä, johon sivilisaation pakkoja väistelevät veljekset pakenivat lukkarin karttakeppiä. Silloinen eliitti oli näet keksinyt, että kansa piti
Näiden vaalien kentillä törmää vihaan yllättävän usein. Sitä on nyt liikkeellä liikaa.
Eniten vihaa herättävät homot. Se on uutta. Vanhemmat setäihmiset tulevat aika suivaantuneina syyttelemään homopuolueeksi, ryhtyäkseen sen jälkeen hyvin graafisin kielikuvin kertomaan, mitä homot puuhailevat makuuhuoneissaan. Olen usempaankin kertaan ihmetellyt, että mistä pikkutarkkojen yksityiskohtien tasolle ulottuva kiinnostus kumpuaa.