*

Jukka Relander

Moraali

Neuvottelemme hallitusohjelmasta

Olen käynyt Säätytalolla ennenkin, mutta enpä ole asunut siellä. Nyt sekin on tullut koettua. Käyn kotona kääntymässä, aamut, päivät ja illat sujuvat marmorisilla käytävillä ja tammikalustetuissa kokoushuoneissa.

Neuvottelemme hallitusohjelmasta. Tai no, neuvottelemme ja neuvottelemme. Esitettyjen arvioiden mukaanhan on ensin tutustuttava kunnolla, että neljän vuoden liitto pitää. Olemmekin käyttäneet paljon aikaa tutustumiseen.

Terveyttä ilman oikeutta

Tuoreen Ylen uutisen mukaan kansainväliset pääomasijoittajat ovat saamassa Suomen terveysmarkkinoista kultakaivoksen. Ehkä kielikuva ampuu vähän yli, mutta aika hyvä markkinarako täältä kyllä löytyy.

Suurten ikäluokkien vanheneminen, eliniän piteneminen ja jatkuvasti kehittyvät lääketieteelliset hoidot takaavat, että alan firmoilla riittää töitä, samalla kun voitot menevät ulkomaille.

Julkaise syötteitä