*

Jukka Relander

Kulutusyhteiskunta

En ymmärrä vaatimuksia olla korottamatta veroja

Kerroin yhdelle kaverille tuossa vuosi sitten, että meillä on toinen tulossa. ”Kaksi lasta on PALJON enemmän kuin yksi”, hän kertoi kokemuksesta. Ennustus oli harvinaisen kohdallinen.

Elämän tyhjät hetket vain katosivat toisen lapsen myötä. Ja me sentään olemme labradorinnoutajaa vaille nelihenkinen normiperhe, jossa hoitovastuu jakautuu kahdelle.

Tuskin uskallan edes kuvitella, millaista olisi selvitä kaikesta tästä yksin.

Ruotsalainen sosialidemokratia osaa kuolla tyylikkäämmin kuin omamme

Ruotsalainen media on likipitäen paniikissa muukalaisvihamielisen puolueen murtauduttua parlamenttiin. Expressenin mukaan porvarillinen vähemmistöhallitus aloittaa työnsä ”pahuuden panttivankina” joutuessaan tuolloin tällöin nojautumaan ruotsidemokraattien tukeen.

Kielikuva on oireellinen kolmessakin mielessä. Se osoittaa, kuinka syvällisesti ruotsalainen yhteiskunta haluaa olla antirasistinen. Lisäksi se osoittaa sen, kuinka syvällisesti ruotsalainen yhteiskunta on sosialidemokraattinen – ja sen, minkälaista ruotsalainen sosialidemokratia on.

Julkaise syötteitä