*

Jukka Relander

Hyvinvointivaltio

EU on mainettaan demarimpi

Kaikki tietävät että EU:lla on ongelma. Euroalueen talouden kanssa eletään kolmannen jatkoerän ratkaisuhetkiä ja katsojat pureskelevat kynsiään jännityksestä. Nykymarkkinoiden oudolla logiikalla Kreikka, oka on sinällään varsin vaatimattoman kokoinen kansantalous, voi todellakin imaista myös isompia euromaita luisuun. Tällöin kriisi tavoittaa väistämättä myös unionin ytimen. Ja sitten kuuluu poks.

Julkinen terveydenhuolto ei toimi

Hyvinvointivaltion tärkein periaate on, että ihmisille on taattava syntyperäänsä ja varallisuuteensa katsomatta oikeus yhtä laadukkaaseen koulutukseen ja terveydenhuoltoon.

Koulutuksen osalta tämä oikeus toteutuu kohtalaisesti, vaikka ongelmallisemmille alueille on yhä vaikeampi rekrytoida opettajia. Nautitaan nyt Pisa-tulosten kärkisijasta vielä kun tätä kestää.

Julkaise syötteitä