Jukka Relander

EU:n laajentuminen

Euroalue on viritetty yhdentymään

Kaikki tietävät, että Kreikan taloutta on hoidettu hyvin, hyvin huonosti. Täysin holtiton velanotto on yhdistynyt vilpilliseen kirjanpitoon, jolla tyhjän päällä vellonut talous saatiin näyttämään niukin naukin toimivalta.

Kaikki tietävät myös sen, että Kreikka ei selviä yksin. Maa on joko julistettava konkurssiin, tai vaihtoehtoisesti on laadittava massiivinen apupaketti, tiukoin ehdoin. Kummassakin tapauksessa julkisia palveluita tullaan leikkaamaan rajusti. Juuri nyt ei ole erityisen mukavaa olla kreikkalainen.

Guinness väärään kurkkuun – Irlannin tie on Suomen tie?

Harva on suorastaan ilahtunut tilaisuudesta auttaa Irlannin pankkijärjestelmää summalla, joka on melkein kaksi kertaa suurempi kuin Suomen valtion budjetti. Auttaminen on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin se, että annetaan Irlannin mennä. Talouden taudeilla on ikävä taipumus tarttua. Se, että joudumme maksamaan korkoja Irlannin hyväksi otetusta lainasta, on pienempi paha kuin maanosan laajuinen kriisi. Joukkotyöttömyyttä olemme harjoitelleet jo riittävästi.

 

Julkaise syötteitä