Lehtitietojen mukaan euroalueella on, ties kuinka monetta kertaa, kohtalon viikko.
What
else is new. Jos olisi todella seurannut käynnissä olevaa talouskriisiä
henkeään pidättäen, ruumiista puskisi jo koiranputkea ja vähän
pihlajaakin tässä vaiheessa.
Ilmeisesti turbulenssin ydin on
tässä: talous sakkaa, koska pelätään, että markkinoiden epäluottamus
alkaa tarttua huonoimmin hoidetuista eurooppalaisista talouksista vähän
vähemmän huonosti hoidettuihin eurooppalaisiin talouksiin.
Kaikki tietävät että EU:lla on ongelma. Euroalueen talouden kanssa eletään kolmannen jatkoerän ratkaisuhetkiä ja katsojat pureskelevat kynsiään jännityksestä. Nykymarkkinoiden oudolla logiikalla Kreikka, oka on sinällään varsin vaatimattoman kokoinen kansantalous, voi todellakin imaista myös isompia euromaita luisuun. Tällöin kriisi tavoittaa väistämättä myös unionin ytimen. Ja sitten kuuluu poks.
Aika moni meistä vihreistä sai kuulla tuolla vaalikentillä, että hyvä ehdokas mutta väärä puolue. ”Äänestäisin sua, jos äänestäisin vihreitä”. ”Näissä vaaleissa äänestän toista puoluetta”. Ja niin edelleen. Vaalipäivänä nähtiin, että nämä lauseet eivät olleet yksittäisten ihmisten heittoja, vaan vallitseva tunnetila. Tulos oli katastrofi.
Harva on suorastaan ilahtunut
tilaisuudesta auttaa Irlannin pankkijärjestelmää summalla, joka on
melkein kaksi kertaa suurempi kuin Suomen valtion budjetti.
Auttaminen on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin se, että annetaan
Irlannin mennä. Talouden taudeilla on ikävä taipumus tarttua. Se,
että joudumme maksamaan korkoja Irlannin hyväksi otetusta lainasta,
on pienempi paha kuin maanosan laajuinen kriisi. Joukkotyöttömyyttä
olemme harjoitelleet jo riittävästi.