Mieluummin tulovero kuin tuloero

Suuren laman torjuntatöissä meidät opetettiin uskomaan, että  tuloerojen kasvu on kaikkien etu. Ajatuksena oli, että ylimmän  desiilin huippuansiot kannustaisivat muitakin yrittämään enemmän, ja  jos se ei riittäisi, pahnanpohjimmaisten kurjistuminen toimisi pelotteena. Tuloerot hyväksymällä saisimme tehokkaan, dynaamisen ja kokonaistuotoltaan nopeasti kasvavan talouden. Ja mannaa ja hunajaa.

Mantra meni läpi. Tuloerojen arvostelu katsottiin kateudeksi, tai  jämähtämiseksi vanhaan. Ja se vanha taas oli tietenkin tunkkaista,  ummehtunutta ja jotenkin niin helvetin Kekkosta. Aloimme opetella  uusia sanoja, kuten bonukset, optiot ja share holder value, samalla kun opettelimme hyväksymään leipäjonoja, toiseen polveen periytyvää työttömyyttä ja lähiöiden slummiutumista. Näin talous kasvaa, kerrottiin.

Yhteiskunta alkoi toimia vähän kuin Neuvostoliiton aikaisen Moskovan  liikenne, jossa keskikaistat oli varattu isojen mustien autojen  käyttöön. Niillä sai ajaa nopeammin, kunhan näytti tarpeeksi vauraalta. Perusmosset taas mönkivät muun liikenteen mukana verkkaisempaan tahtiin, ja aika moni uuvahti ojan penkalle.

Tuloerojen kasvattaminen oli järjestelmällistä, suunniteltua ja  tavoitteellista. Köyhän ja rikkaan välisen kuilun venähtäminen oli  ihan virallisen ja julkilausutun politiikan lopputulos. Näin myös  todella tapahtui. Jos tarkastellaan kehittyneitä länsimaita, viimeisen 15 vuoden aikana vain Uudessa Seelannissa tuloerojen kasvu on ollut  nopeampaa kuin Suomessa.

Tätä taustaa vasten olin positiivisesti yllättynyt kun kuuntelin Tarja  Halosen koollekutsumassa presidenttifoorumissa Puhemies Jorma Ollilaa,  joka hehkutti skandinaavisen yhteiskuntamallin puolesta. Ollilan mukaan pohjoismainen hyvinvointivaltio tarjoaa parhaat mahdollisuuden sosiaaliselle liikkuvuudelle.

Jos Amerikassa syntyy köyhänä,  todennäköisesti myös kuolee köyhänä. Pohjoismaissa on muitakin  mahdollisuuksia. Ollila on kävelevä esimerkki tästä. Sukunsa  ensimmäinen ylioppilas on päässyt pitkälle.

Myös Ollilan sitoutuminen suomalaisen yhteiskunnan rakentamiseen teki  vaikutuksen. Kyse ei ole pelkistä puheista. Nokia olisi ihan aikuisen  oikeasti säästänyt paljon rahaa, jos pääkonttori olisi siirretty  Lontooseen tai Los Angelesiin. Nokia maksaa suomalaisia veroja, vaikka  
muualla pääsisi vähemmällä.

Ollilan esiintyessä muistan kuitenkin ajatelleeni että tässä puhuu  mies, joka kasvoi vähäisten tuloerojen yhteiskunnassa. Olivat vanhemmat sitten viljelijöitä, duunareita tai toimihenkilöitä, sotien jälkeinen elämä oli aika samanlaista, aina 80-luvulle saakka.  
Suomalaisten oli helppo olla solidaarisia toisiaan kohtaan, kun  elämänkokemus oli sama. Se näkyy Ollilassa vieläkin.

Tämän vuosituhannen Ollilalla taas elää hyvin erilaista elämää kuin lähiöiden pitkäaikaistyöttömät, työssäkäyvät köyhät ja muut syrjäytyneet. Elämä on siis ihan helvetin erilaista. Jos Ollila  syntyisi nyt, hän ei puolustaisi pohjoismaista mallia, vaan vaatisi  
vielä nopeampaa keskikaistaa pitkille mustille autoille.

Richard Wilkinsonin ja Kate Picketin viime vuonna julkaisemassa  kirjassa The Spirit Level esitetään että tasaisten tuloerojen  yhteiskunnat ovat millä tahansa hyvinvointimittarilla mitattuina myös  parhaita yhteiskuntia. Päällisin puolin, kovan kohun nostattamaa  kirjaa lukematta, väitteeseen on helppo yhtyä.

EU:n sisäisessä  tuloerovertailussa pienimpien erojen ryhmään kuuluvat kaikki  pohjoismaat, isoimpien joukosta taas löytyy Latviaa, Romaniaa ja  Bulgariaa.

Globaalisti hurjimmat tuloerot löytyvät sieltä, missä on  eniten kurjuutta. En usko, että Intialaisessa slummissa paljon tuuletetaan, vaikka paikallinen pohatta kuinka tienaisi lisää ja lisää.

Pienet tuloerot ja yhteiskunnallinen menestyminen tuntuisivat kulkevat  käsi kädessä myös Newsweekin vertailussa maailman parhaista maista.  Senhän Suomi siis voitti. Vertailun kärkisijoilta löytyy muita  pienten tuloerojen maita, kuten pohjoismaita ja Sveitsiä.

En usko tuloeroihoin yhteiskunnallista hyvinvointia lisäävänä  moottorina. Päinvastoin. Uskon siihen, että pienten tuloerojen  yhteiskunnat osaavat puhaltaa samaan kekäleeseen vipinää aivan  toisella tavalla, kuin yhteiskunnat, joissa rikkaimmat rajaavat  tonttinsa piikkilangalla ja valvontakameroilla. Pienten tuloerojen  yhteiskunnissa resurssit ovat tehokkaammassa käytössä.

Rikkaiden korkeampi verotus ei sinällään ole itseisarvoista, mutta  tulojen tasaaminen on. Siksi uskon myös siihen, että rikkaita pitäisi  verottaa enemmän. Veroprosentteja voisi nostaa reippaastikin sieltä  progressiivisen asteikon yläpäästä.

Ai että miksi? No siksi, että pienten tuloerojen yhteiskunnat  menestyvät paremmin. Ja siksi, että se olisi kansantaloudellisesti  järkevää. Tulonsiirrot köyhille ylläpitävät kotimaista kulutusta,  ylimpien tuloluokkien lisäansiot taas kiikutetaan lomakohteisiin tai  niillä ostetaan isompia veneitä.

Pienten tuloerojen yhteiskunnat ovat sosiaalisesti turvallisempia.  Niissä on enemmän yhteenkuuluvuutta ja vähemmän väkivaltaa. Siitä  kannattaa vauraampienkin maksaa.

jukkarelander
Vihreät Helsinki

Jukka Relander on Helsinkiläinen viestintäalan ammattilainen, Euroopan kirjastoseurojen liiton puheenjohtaja ja Helsingin yleisen kirkkovaltuuston jäsen.
Relander harrastaa perhokalastusta, kalastuksen filosofiaa, musiikkia, lukemista ja kävelyä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu