Väkivaltaiset miehet

Perheväkivallan tutkijat ovat ajautuneet ilmiriitoihin tarkastellessaan yksiä ja samoja väkivaltatilastoja. Miesnäkökulmasta katsottuna näyttää siltä, että suomalaiset naiset ovat aika väkivaltaisia: poikien läpsiminen näyttää olevan teinien treffeillä enemmän sääntö kuin poikkeus. Naisnäkökulmasta tilastot taas todistavat sen, että suomalaiset miehet ovat Länsi-Euroopan väkivaltaisimpia.

Miesnäkökulmasta kirjoittavat tutkijat kiirehtivät luonnollisesti kiistämään moisen.

Ongelma on aika erikoinen. Jopa Wikipedian artikkeli perheväkivallasta kuuluu ”kyseenalaistettuihin” teksteihin. Sen yhteydestä löytyy pitkä keskustelu, jossa sekä esitetyille väittämille että niiden lähteille annetaan kyytiä. Luulisi, että ihan objektiivistakin tietoa olisi tarjolla.

Mutta kun ei ole. Itse en ainakaan ole tällä alalla törmännyt tilastoon, jonka luvuista oltaisiin yhtä mieltä. Usein epäilyksiä herää ihan syystäkin: esimerkiksi tilanne, jossa nainen käyttäytyy väkivaltaisesti ja mies yrittää pidellä tätä kiinni, saattaa tilastoitua miehen harjoittamaksi väkivallaksi. ”Kiinnipitäminen” kun on perheväkivallan kategoria. Vastakkaisiakin esimerkkejä varmasti on.

Ehkä pitää asettaa kysymys uudelleen: miksi on niin tärkeää vääntää näistä tilastoista?

Tilastollisen tiedon ominaisuuksiin kuuluu oletus, jonka mukaan tilasto kertoo jotain populaatiokäyttäytymisestä. Jos ilmenee, että Suomessa tehdään enemmän henkirikoksia kuin muualla, tilastojen ilmaisema todennäköisyys muuttuu helposti ominaisuudeksi: silloin siis joidenkin miesten väkivaltaisuus osoittaa, että kaikki suomalaiset (miehet) ovat potentiaalisesti väkivaltaisempia kuin keskieurooppalaiset toverinsa.

Väite on sinällään pätevä. Näin tilastot toimivat. Mutta tilastoista tehtävät johtopäätökset sisältävät myös tietyn ideologisen ulottuvuuden. Kuvitellaan vaikkapa tilasto, joka ilmaisisi että 1,5 prosenttia lempääläläisistä miehistä käyttää päässään omituista tötteröä. Kuka lähtisi tämän pohjalta yleistämään, että lempääläläiset miehet ovat tötteröpäitä?

Miesten väkivaltaisuutta kuvaavat tilastot tuottavat juuri mainitun liikkeen: ikään kuin miehet olisivat jollakin lailla kollektiivisesti syyllisiä siihen, mitä jotkut miehet tekevät. Sama pätee myös toisinpäin. Miesnäkökulmasta kirjoittavien tutkijoiden lähtökohta on yhtä hedelmätön. Se ei muuta mitään, jos tilastojen valossa pystytään osoittamaan, että joissakin tilanteissa jotkut naiset tai naisryhmät ovat väkivaltaisempia kuin miehet. Se kertoo vain sen, että myös naiset saattavat olla väkivaltaisia.

En usko, että vaikka kuinka vatkaisin miesidentiteettiäni, persoonaani ja tottumuksiani, Turkuun saataisiin sen väkivallattomampia apulaiskaupunginjohtajia. Vaikuttaminen tapahtuu toisia reittejä. 

Pitää tiedottaa, valistaa ja torjua syrjäytymistä. Uhrit pitää tunnistaa ja heitä pitää tukea, samalla kun tekijät on pantava vastuuseen. Väkivallattomia normeja pitää vahvistaa. Jos jotain ottaisin vanhasta maailmasta mukaani, se olisi sääntö, jonka mukaan naista ei saa lyödä. Eikä muuten ketään muutakaan.

On jokseenkin karmaisevaa, että perheväkivallasta puhuttaessa lasten puolustajat ovat harvassa. Viranomaistahotkin ovat ajatelleet, että jos suojellaan naisia, suojellaan samalla myös lapsia, tekijä kun on se mies. Mutta kun se ei mene näin.

Ensi- ja turvakotien liiton mukaan lähisuhteissa tapahtuvassa törkeässä väkivallassa tekijä on nainen lähes puolessa tapauksista. Se sopii huonosti vakiintuneeseen kuvaan, jonka mukaan väkivalta on sitä, että mies lyö ja naiseen sattuu. Naisten osuus lapsiin kohdistuvasta väkivallasta on myös huomattavan korkea. Osittain se johtuu varmasti siitä, että naiset viettävät myös enemmän aikaa lasten kanssa, mutta yhtäkaikki, siinäkin naiset ovat tekijöitä, eivät vain uhreja. Eikä tätä väkivaltaa saada kitketyksi suojelemalla vain naisia.

Itse koen, että naisten tekijyyden vähättely on osa samaa rakennetta, joka tuottaa tasa-arvoeroja. En kerta kaikkiaan ymmärrä niitä, jotka ehdoin tahdoin haluavat asettaa naisen aina uhriksi ja korottavat miehen toimijaksi, silloinkin kun tilanne on päinvastainen. Minusta tämä on naisten väheksymistä. Eivät naiset ole vain toiminnan kohteita, vaan myös toimijoita. Kaikilla elämänalueilla.

Ajatus siitä, että vain miehet tekevät ja vain miehet ovat vastuussa, on paras tapa panna pakki päälle ja peruuttaa patriarkaattiin. 

Tarvitaan naisten toimijuutta tukevaa ja siihen kannustavaa tasa-arvotyötä.

Entäpäs se väkivalta. On totta, että tilastot näyttävät rumilta. Mutta on syytä muistaa, että ne ovat vain tilastoja.

Rikostentorjuntaneuvoston asettama työryhmä totesi raportissaan tuossa joku aika sitten, että jos lähinnä Itä- ja Pohjois-Suomen kriisikuntiin keskittyneet känniporukoiden keskinäiset tapot siivotaan tilastoista pois, suomalainen väkivalta on keskieurooppalaisella tasolla, kuten Uudellamaalla jo onkin. Sama koskee myös sukupuolten välisiä henkirikoksia, joista aikamoinen osa tehdään ilman, että tekijä muistaa tapahtumia jälkikäteen.

Huolestuttavinta on se, että sukupuolten välillä on vihaa.

Miesaktivistit muistavat aina puhua miesvihasta, mutta lukiessani Akuliina Saarikosken kirjoittaman miehiä repostelevan kolumnin kommentteja tuli mieleen, että kyllä sitä naisvihaakin on.

Kyllä valkoisen heteromiehen pitäisi sen verran kestää.