Ludvig Borga 1963–2010

Tieto Tony Halmeen kuolemasta oli pääuutinen kaikissa nettilehdissä sunnuntai-iltana. Niin, paitsi tietenkin Lapin Kansassa, jonka ykkösjuttu kertoi odotettavissa olevasta väännöstä liittyen porojen määrään. Yhtäkaikki, illan reaktiot osoittivat, että Halmeen kuolema oli yleisesti merkittävä tapahtuma.

Kuolemaan otettiin myös kantaa. Timo Soini sanoi Iltalehdelle, että Tonyn törttöilyt eivät mitätöi hänen saavutuksiaan. Jutussa tosin jätettiin täsmentämättä saavutusten laatu. MTV:n viihdeuutiset riensi taas haastattelemaan Johanna Tukiaista, joka oli hetken hiljaa kuultuaan surullisen uutisen, ja sen jälkeen kertoi järkyttyneensä. Näinhän me reagoimme yllättäviin menetyksiin. Myös vaaleanpunaisessa karkkimaassa.

Oudointa tässä on se, että minäkin olen vähän järkyttynyt. Katsoin netistä videopätkän, jossa Viikinkiä haastateltiin jonkun yllättävän sattumuksen päätteeksi, ja kameraan katsoi harvinaisen vilpitön ja rehti jätkä, joka oikeasti uskoi omia sanojaan. Ja oli oikeasti otettu saatuaan uskovaisilta ihmisiltä kannustavaa postia, ja oikeasti pohti elämän suuria kysymyksiä tämän takia.

Halme oli ehdottomasti toiseksi suosituin suomenruotsalainen Itä-Helsingin lähiöissä, heti Mannerheimin jälkeen ja ennen Peter Nymania. Se on jo pieni ihme. Mutta paljon suurempi ihme oli Halme itse.

Halme oli ruotsinkielinen kundi Lauttasaaresta. Hän ei viitsinyt kuunnella huomautuksia perheen köyhyydestä, vaan alkoi bodata. Koulu ei maistunut, mutta hauis kasvoi. 17-vuotiaana nuorten kehonrakennuksen hopeamitalistina saattoi jo olla aika varma siitä, että pahin kuittailu oli ohi.

En tiedä millä eväillä, enkä sitä, millä tavalla, suomalainen Viikinki yhtäkkiä ilmestyi hauiksineen Japanin ja Amerikan showpainiympyröihin ja nousi tähdeksi. Pennittömän lauttasaarelaisen matka noille molskeille on millä tahansa mittarilla hyvin pitkä. Lajin tapaan Halmeelle, eli Ludvig Borgalle, suunniteltiin jo maailmanmestaruuttakin. Tuossa lajissahan suoritetaan vain etukäteen sovittuja liikkeitä, ja voittajasta on turha löydä vetoa. Draama ratkaisee ja suosio takaa sijoituksen.

Hyvin alkanut ura päättyi ilmeisesti loukkaantumiseen. Ja mitäpä bodattu vajaa nelikymppinen mies voi tuossa tilanteessa tehdä kuin palata kotimaahan ja ruveta raskaan sarjan ammattinyrkkeilijäksi. Otteluihin, joiden voittajista sovitaan vasta kehässä. Aika hämmästyttävä käänne sekin.

Enemmän kuin mitään muuta, Halme oli kuitenkin showpainija, niin nyrkkeilykehässä, politiikassa kuin elämässäänkin. Showpainissahan uhotaan ja pullistellaan, mutta ei satuteta oikeasti. Samasta muotista oli myös poliitikko Tony Halme.

Vaikka politiikka on Halmeen elämän vähemmän kiinnostavia vaiheita, se on kuitenkin se yleisesti merkittävä jakso – ja syy, miksi minäkin pohdin suhdettani Halmeen yllättävään kuolemaan.

Politiikkaan ja levyntekoon ryhdytään yleensä vasta kun mikään muu ei enää onnistu. Halmeesta ei ollut Euroopan George Foremaniksi ja jotain piti keksiä, joten mies päätyi Perussuomalaisten ehdokkaaksi.

Aluksi näytti hyvältä. Äänivyöry vuoden 2003 vaaleissa piti Halmeen vielä hetken verran raskaassa sarjassa. Halmeen henkilökohtainen äänimäärä kun yleensä riittäisi pääministerinpestiinkin.

Halme osasi politiikan show’n, mutta puolen metrin paksuiset asiakirjapinkat eivät oikein sulaneet ison miehen elimistössä. Politiikka on paljon monimutkaisempaa, kurinalaisempaa ja vaikeampaa kuin Halmeen vaalikampanjassa, jossa viestiksi riitti lainkuuliaisuuden palauttaminen Arkadianmäelle. Myöhemmin osoittautui lisäksi, että edustaja Halme lipsahteli lain väärälle puolelle paljon enemmän kuin yksikään edustajatoveri.

Halmeen äänestäjät eivät olleet varakasta väkeä, vaan lähiöiden kantabaarien peruskalustoa. Äänestäessään Halmetta moni heistä äänesti ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Monilla se kerta jäi samalla kuitenkin viimeiseksi.

Olennaisin kysymys on se, antoiko Halme toivoa työttömille ja köyhille vai riistikö hän sen heiltä. Halmeen äänestäjät tulivat takaisin poliittisen järjestelmän piiriin, mutta vain yhdeksi vaalikaudeksi, ja sekin jäi kesken. Voi olla, että Halme tuli todistaneeksi vielä vanhoja puolueita tehokkaammin sen, että mitään ei voi muuttaa.

Halmeen elämäkerran nimi oli Jumala Armahtaa, minä en. Kirjan alaotsikosta uho kuitenkin puuttui: hylätyn pikkupojan raju tie Hollywoodiin ja raskaan sarjan mestariksi. Kun katsoin Halmeen haastattelua, tuntui että tuo hylätty pikkupoika tapitti rehellisesti ja vähän surumielisesti suoraan kameraan. Luulen, että juuri se kosketti tavalla, joka sai minutkin surulliseksi.