Kiitos ja näkemiin!

Lopetan Uuden Suomen palveluksessa – kuten sanonta kuuluu, yhteisymmärryksessä, hyvässä hengessä ja niin edelleen. Tämä on ollut hauskaa ja avartavaa. Kiitos siitä lukijoille ja toimituksen väelle, tapio_o_nevalle, ja muille kommentaattoreille, mikäli ehtivät näkemyksiään väliin heitellä.

Kun Uudesta Suomesta alettiin huhuilla keväällä 2007, lähetin Niko Herlinille tekstarin, jossa kysyin että koska aloitetaan. ”Aika pian”, vastasi Niko. Ja toden totta, vain muutaman kuukauden kuluttua sivut avautuivat, lehti tuli ulos serveristä kansan nähtäville. Aika oli hämmästyttävän lyhyt siihen nähden, että päätoimittaja Huuskon piti rakentaa koko paketti tyhjästä. Alussa ei ollut muuta kuin perinteikäs nimi. Tekniikasta, sisällöstä, tekijöistä ja lukijoista ei ollut aavistustakaan.

Uuden Suomen startti ajoittui suomalaisen median kehityksen kannalta mielenkiintoiseen rakoon. Nikon rekisteröidessä itselleen domainin uusisuomi.fi Suomessa ei ollut nettilehtiä, vaan paperilehtien nettiversioita, tai niiden nimissä kulkeneita saitteja, joiden tehtävänä oli pitää paperiemon nimeä yllä myös bittiavaruudessa. Vain kaksi viikkoa sen jälkeen, kun ajatus Uuden Suomen sähköisestä elvyttämisestä tuli julkiseksi, Hesari uudisti nettisivunsa. Uudistuksen myötä ne alkoivat muistuttaa enemmän nettilehteä kuin lehden nettisivustoa. Sama kehitys tapahtui myös muissa lehdissä.

Uudistus ei varmaankaan johtunut Uudesta Suomesta, mutta meillä oli kunnia toimia katalysaattorina suomalaisen median nettivallankumouksessa. Murros oli ilmassa, ja se olisi tapahtunut ilmankin. Myötävaikutuksellamme se tapahtui ehkä hieman nopeammin. Olen kiitollinen, että sain seurata tätä murrosta yhdessä tapahtumien polttopisteistä.

Syksyllä, Uuden Suomen alkaessa ilmestyä, paperimedia oli mennyt nettiin jo rytinällä. Iltapäivälehtien nettiversioiden kävijämäärät olivat sadoissa tuhansissa – paperiversion levikin kustannuksella. Miljoona meni rikki marraskuussa Jokelan ampumistapauksen noustessa otsikoihin. Voisi sanoa, että suomalainen sähköinen media löi läpi marraskuun kahdeksantena 2007.

Olin toimituksessa kun tieto ensimmäisistä laukauksista tuli. Olimme hämmästyneitä, järkyttyneitä, ja epäuskoisia. Lähetimme reportterin/kuvaajan paikalle, odotellessamme lisätietoja. Niitä tuli tipoittain. Aluksi kuulimme yhdestä ammutusta, iltapäivän aikana selvisi, että kuolleita oli useita. Kirjoitimme, ongimme tietoja, kirjoitimme lisää.

Loppu on, itse tapauksen tragiikasta riippumatta, suomalaisen nettimedian historiaa. Olen edelleen tyytyväinen Uuden Suomen linjaan tapahtumien raportoinnissa. Emme lyöneet yli. Meillä ei kerta kaikkiaan ollut siihen vaadittavia resursseja.

Jokelan ampumistapauksesta kehkeytyi hämmästyttävä, raadollinen ja likainen uutiskilpailu, jossa tiettyjen lehtien journalistit yrittivät keinoja kaihtamatta löytää uutta tietoa, tarjota tapahtumiin tuoreen kulman tai esittää raflaavan kommentin. Uuden Suomen sijasta juuri Jokelan laukaukset veivät median toden teolla nettiin. Kilpailu villitsi toimittajat ylilyönteihin. Tiedonhankinnassa ylitettiin sopivuuden rajat, mutta luotiin myös jotain uutta. Netissä uutisointi tapahtuu reaaliajassa. Tietoja ei ehditä tarkistaa, ennen kuin ne ovat jo ulkona. Me suomalaiset joudumme totuttelemaan siihen, että netin tietotarjonta on epävarmempaa kuin hitaammassa ja varmemmassa paperimediassa. Halusimme tai emme. Nettikansa odottaa päätteidensä äärellä tietoa, voittaja ehtii ensimmäisenä. Näin se vain on.

Jokelan tapahtumien myötä paperilehtien toimenkuva alkoi muuttua. Seuraavan päivän lehtien ilmestyessä kaikki suomalaiset tiesivät tapahtuneesta jo melkein kaiken. Paperilehdet joutuvat sähköisen median nopeuden edessä uuteen rooliin. Niistä tuli ja tulee yhä enemmän aikakauslehtiä, jotka eivät tarjoa tuoreita uutisia, vaan tulkintoja, punnittuja näkemyksiä ja analyyseja asioista, jotka ovat jo kaikkien tiedossa. Yhtä eivät nettilehdet voi paremmin resurssoiduilta perinteisiltä lehdiltä viedä. Ne pystyvät voimavarojensa ja ammattitaitoisten toimittajiensa turvin rakentamaan ja tuottamaan uutistapahtumia, ja etsimään tietoa, jota kukaan ei oma-aloitteisesti kerro.

Uuden Suomen lanseerauksessa lehden vanha maine Hesarin vaihtoehtona oli korvaamaton apu, omine sudenkuoppineen. Monopolimedian äärellä odotetaan rinnakkaisia ääniä, toisenlaista totuutta. Juuri tämä tilaus toi US:lle ensimmäiset kävijät. Uteliaita oli paljon.

Monet pettyivät. Pelkkää STT:n uutisvirtaa ja blogeja. Siinäkö kaikki? Siinä, tavallaan. Tosin tarjonta on laajentunut. Mutta alku oli tässä suhteessa vaatimaton. Syystäkin, meitä oli aika vähän. Samalla lehden tekijän näkökulmasta odotukset vähän myös huvittivat. Herran tähden, koko henkilökunnan yhteenlaskettu lukumäärä ei missään vaiheessa ole yltänyt lähellekään Ilta-Sanomien tv-toimituksen henkilöstöä. Haasta siinä nyt sitten Suomen suurin lehti Helsingin sanomat, kun Lapin kansaakin tehdään moninkertaisin resuressein.

Välttämättä haastamiseen ei ole syytäkään. Netissä on tilaa. Toivottavasti myös uusille yrittäjille. Aidosti yhteisöllinen mediahan meiltä vielä puuttuu. Olisi hienoa, jos sellainen syntyisi – alhaalta, innosta ja tarpeesta. Sitä odotellessa, toivotan Uudelle Suomelle ja sen lukijoille hyvää jatkoa.