Piikkilankoja Brysselissä
Katselen pikkubussin ikkunasta piikkilangan reunustamia bunkkereita. Matalien laatikoiden loppumaton rivistö tihkusateisella tasangolla tuo mieleen 1970-luvun Puolan. Reaalisosialismin oloissa sataa aina, piikkilankaa piisaa ja betoni on tummanharmaata. Juuri tältä maailman täytyy näyttää Ben Zyskowiczin painajaisissa.
Paitsi että saavumme juuri Natoon, tarkemmin sanoen sotilasliiton Euroopan-päämajaan Brysselissä. Vuosi on 2006, paikalla toimittajia ja meitä muita, syystä tai toisesta mukaan kutsuttuja.
Moninaisten turvatarkastusten jälkeen astumme sisään Natoon. Tällaista se sitten on. Kokolattiamatot, matkamuistomyymälä, pitkiä käytäviä, joitakin ihmisiä siellä täällä.
Asetumme luentosaliin. Joku avustaja kertoilee niitä näitä odotellessamme tilaisuuden tähteä, Suomen Nato-suurlähettilästä Antti Sierlaa.
Lavalle astuu ripeän, jäntevän ja vähän hintelän oloinen kuusikymppinen. Sierla itse. Kasvot ovat kuin kipsivaloksesta, mutta silmät vilkuilevat eloisasti ympärille ja suusta pulppuaa hyvää herjaa. Ja todella, todella innostunutta propagandaa Nato-jäsenyyden puolesta.
Asetelma tuntuu hyvin omituiselta. Suomen suurlähettilään luulisi olevan maansa virallisella linjalla, jos kenen – ja tuolloin sitä määrittivät presidentti Halosen lisäksi pääministeri Vanhanen ja ulkoministeri Tuomioja. Kansalaisille ei ainakaan kerrottu, että olisimme jo melkein jäseniä, virallista vahvistusta vailla.
Sierla puhuu Naton eduista, jäsenyyden hyödyistä ja rauhantyöstä, jota demokratioiden puolustusliitto tekee. Jos kannattaisin jäsenyyttä, saattaisin innostuakin Sierlan puheista. En kannata, en ennen esitelmää enkä sen jälkeen. Propaganda tuntuu lisäksi vähän yksipuoliselta. Jäsenyys toisi vain etuja ilman minkäänlaisia haittoja.
YK toivoisi, että rauhantyön voimavaroja kohdistettaisiin Sudanin Darfuriin, Yhdysvallat pyytää lisäpanostusta Afganistaniin. Ulkoministeri Ilkka Kanerva ja puolustusministeri Jyri Häkämies valitsevat USA:n toiveet jo nyt. Kuinka kovaksi tämä paine kasvaisi täysjäsenyyden myötä?
En tiedä. Mutta pian saanemme tietää. Antti Sierlalta on pyydetty Nato-selvitys korkeimman ulkopoliittisen johtomme suljettua seminaaria varten. Olisi hyvin ihmeellistä, ellei tuo selvitys olisi hengeltään äärimmäisen positiivinen. Jo Sierlan valitseminen tehtävään pitää sisällään vahvan signaalin. Ulkopoliittiselle eliitille halutaan kertoa, että Nato on hyvä asia. Pian jäsenyyspäätöksen jälkeen sama kerrottaneen myös kansalle.

Kommentoi 22 kommenttia