Tehy, kokoomuksen sisäinen ongelma
Suomalaisen politiikan paradokseja on se, että hoikemman valtion ja vapaampien markkinoiden puolesta puhuva kokoomus on samalla opettajien ja sairaanhoitajien puolue. Kannattajiaan tyydyttääkseen kokoomuksen on siis luvattava sekä verojen kevennyksiä että parempia palkkoja julkiselle sektorille. Tuntuu hyvin vaikealta yhtälöltä.
Kokoomuksen kannatusrakenteen ansiosta kansainvälisesti liki ainutlaatuinen sinipunayhteistyö on ollut mahdollinen useissa eri hallituksissa. Samaa olisi vaikea kuvitella tapahtuvaksi edes Ruotsissa, saati isommissa Euroopan maissa. No, meidän konservatiivimme eivät ole kovin konservatiivisia eivätkä sosialistit niin sosialistisia.
Tai ehkä konservatismi elää sittenkin. Mikään muu ei näet selitä sitä, miksi opettajat ja sairaanhoitajat ovat kokoomuslaisia.
Opettajien joukosta löytyy paljonkin väkeä, joille kansalliset ja isänmaalliset aatteet muodostavat maailmankuvan perustan – ja jotka etsivät aatteilleen vastetta porvaripuolueesta kuin vanhasta muistista, löytyy sitä sitten tai ei.
Selittämättömämpi ihme on sairaanhoitajien ja kokoomuksen omituinen liitto. Hoitajista on toki moneen poliittiseen junaan, mutta perinteisesti Tehy on kokoomusvetoinen, kuten nykyäänkin Jaana Laitinen-Pesolan johdolla. Pienipalkkaiset naiset äänestävät hyvätuloisten miesten puoluetta.
Politiikassa on usein kysymys muustakin kuin vain taloudellisista eduista. Monet äänestävät aatteella, jopa vastoin omaa objektiivista etuaan – kuten esimerkiksi vihreitä äänestävä osa keskiluokkaa. Sairaanhoitajien ja kokoomuksen salavuoteuden taustalta taas löytyy perinteinen käsitys naisesta hoivaajana, joka uhrautuu toisten puolesta vaatimatta itselleen mitään. Ajatus on kuin 1960-luvun Uuden Suomen sivuilta.
Nyt sairaanhoitajat ovat ilmaisseet tahtonsa intressiryhmänä, vaikka julkituotu intressi on aivan vastakkainen kokoomuslaisen yhteiskuntapolitiikan kanssa. Herää kysymys, miksi ihmeessä sairaanhoitajat edelleen roikkuvat kokoomuksen kupeessa? Ei käy kateeksi sen kummemmin Tehyn kuin kokoomuksenkaan puheenjohtajaa. Kun lupaa demareita, on vaikea kokkaroida.

Kommentoi 95 kommenttia