Korhosen neljäs ristiretki

 

Helsingin hiippakuntavaltuuston puheenjohtaja Johanna Korhonen on esittänyt Helsingin tuoreelle piispalle Teemu Laajasalolle joukon kysymyksiä, jotka ovat puhuttaneet valtakuntaa jo viikon, sellaisella volyymilla, että harva muistaa presidentinvaalien ennakkoäänestyksen jo alkaneen.

 

Kyse on noin 2600 euron puuttuvista kuiteista, ja erinäisistä kuluista, joista voidaan perustellusti keskustella että kuuluvatko ne Helsingin seurakuntayhtymän tai Kallion seurakunnan maksettavaksi.

 

Tosin edes tästä summasta ja kuittien puuttumisesta meillä ei ole täsmällistä tietoa. On mahdollista, että tositemerkintä tai muistiotosite, joka on kelvannut laskun hyväksyjälle ei ole kelvannnut Korhoselle. Tämä selviää myöhemmin seurakuntayhtymän teettämässä tarkastuksessa.

 

Korhosta ei voi syyttää sinnikkyyden puutteesta, hänen tarkastettuaan sekä Savonlinnassa että Tel Avivissa sijainneista hotelleista, että montako henkeä nukkui ja missä. Sen sijaan hän ei ole kysynyt Laajasalolta itseltään menojen perusteita. Näin siksi, että tavoitteena on ollut piispan saattaminen median kautta mahdollisimman huonoon valoon. Kirkon etu on ollut väline, ei päämäärä. Korhonen on toki kertonut tavanneensa Laajasalon syyskuussa. Sitä hän ei erikseen korostanut, että tapaaminen järjestetiin Laajasalon aloitteesta. Luottokorttiasioista ei tuolloin puhuttu mitään, Korhonen nimittäin tilasi tositteet vasta marraskuussa.

 

Jos Korhonen oikeasti haluaisi kirkolle hyvää, hän olisi edes kokeillut kirkon sisäisiä reittejä, ja varonut päästämästä julkisuuteen sellaisia epäilyksiä, joihin löytyy hyvä selitys, mutta joista saa turhan kohun. Korhonen ei kuitenkaan ole informoinut toimistaan edes hiippakuntavaltuustoa, jonka puheenjohtaja hän on. Tämä toimi onkin ainoa hento kytkös Korhosen ja Kallion seurakunnan tai Helsingin seurakuntayhtymän välillä. Korhonen on nimittäin vantaalainen kirkkovaltuutettu.

 

Lehdet ovat mässäilleet shampanjatarjoiluilla, vaikka olisi ollut vaivatonta selvittää, että kyse on oli Laajasalon isännöimästä tilaisuudesta arkkipiispan koolle kutsumalle Arvojen areenalle, joka on eräänlainen nuorille päättäjille suunnattu kirkon oma maanpuolustuskurssi. Juomatarjoilujen arvo oli kuusi euroa per vieras. Näin halvalla ei päättäjiä tapaa kukaan.

 

Korhonen olisi voinut Tel Avinin sijaan soittaa Helsingin  yleisen kirkkovaltuuston puheenjohtajalle Kaisa Raittilalle, joka oli läsnä lööppeihinkin päätyneellä Kallion kirkkoherran "juhlalounaalla" piispanvaalin jälkeen. Raittila kuvaa tilaisuutta Kirkko ja Kaupunki -lehden keskusteluosioissa näin: "Kyseessä oli seuraavan puolivuotiskauden suunnittelupalaveri, jollaisia Helsingin seurakuntien yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja oli järjestänyt kaksi kertaa vuodessa." Lisäksi Raittila toteaa, että tällaisia pieniä etuja luottamushenkilöt joskus saavat, kun käyttävät aikaansa kirkon hyväksi ilman palkkaa tai pienin palkkioin. Jaana Hallamaalle Korhonen sen sijaan soitti, yrittäessään saada Laajasalon kiinni kahdeksan euron kuitista koskien kahvitarjoilua muille piispaehdokkaille. Muut ehdokkaat maksoivat kahvinsa itse, Laajasalo joi kirkon piikkiin, työtehtävissä kun oli.

Korhonen olisi voinut myös selvittää, että miksi kirkkoherran luottokortilla on ostettu kokista. Tätä on moni valtakunnan päämedia kysynyt. Sitä olisi voinut kysyä vaikka minulta. Olen juonut Kallion kirkossa Laajasalon tarjoamaa kokista. Tarjoilun syy oli se, että kun Laajasalo ei itse juo kahvia, hän ajatteli että on kohteliasta tarjota vieraille samaa mitä isäntäkin juo. Omat juomansa Laajasalo on kustantanut itse. Mutta voihan olla, että juuri tämä tarjoilu vie leivän kirkon diakoniatyön pöydästä. Tarjoilun tasoa on ehkä hyvä tarkistaa.

 

Korhonen olisi voinut pohtia myös sitä, liittyisikö Laajasalon ostama flow festarien lippu siihen, että kyse on suurimmasta Kallion seurakunnan alueella järjestettävästä vuosittaisesta tapahtumasta, jossa kirkko haluaa olla läsnä. Kallion seurakunta on tehnyt festivaalien kanssa aiemmin yhteistyötä ruokahuoltoon liittyen. Laajasalon omaa musiikkimakua festivaalin tarjonta ei tiettävästi vastaa.

 

Kysyin Helsingin seurakuntayhtymästä, että millaisella tasolla Laajasalon luottokortin käyttö on ollut suhteessa muihin helsinkiläisiin kirkkoherroihin. Tehtävät huomioiden se on ollut samalla tasolla, noin seitsemän tonnia vuodessa. "Tehtävät" viittaavat tässä Laajasalon  jo päättyneisiin kolmeen rinnakkaiseen työhön, joissa on ollut sama kortti käytössä. Laajasalo on ollut Helsingin seurakuntayhtymän johtajana, Kallion kirkkoherrana ja pappisasessorina. Laajasalo ei siis ole aiheuttanut toiminnallaan tavallisuudesta poikkeavia kuluja työntantajalleen. Tämän olisi voinut tarkistaa sieltä seurakuntayhtymästä.

 

Käsissämme on kohu, jonka varsinaiseksi pihviksi jäävät kolme tarpeettoman kallista majoitusta työmatkojen yhteydessä, ja toistaiseksi selvittämätön määrä puuttuvia tositteita. Ymmärrän niitä, jotka näitä majoituksia paheksuvat. Itse en työni vuoksi paljon matkailleena oikein osaa, jos vuosittaisia matkapäiviä on lähemmäs sata. Ylimääräinen satanen on pieni hinta siitä, että johtotehtävissä työskentelevä on levännyt ja tolkuissaan. Muistelen kaiholla etelä-afrikkalaista kahden huoneen hotellihuoneistoa, jossa saatoin järjestää tapaamisia, eikä tarvinnut viedä ihmisiä ravintolaan syömään. Kustannustaso olisi muuten sama.

 

Ja sitten oli vielä se puolisolisä. Ensinnäkin, työmatka Tel Aviviin oli käsitelty sekä etukäteen, että jälkikäteen Kallion seurakuntaneuvostossa. Eriäviä mielipiteitä ei ollut. Tämän voisi tarkistaa pöytäkirjoista. Matkan tarkoituksena oli tutustua Jerusalemin ja Tel Avivin alueella tehtävään lähetystyöhön, jota seurakunta rahoittaa. Kaupungit sijaitsevat tunnin ajomatkan päässä toisistaan. Päivärahan syötössä oli seurakunnan sihteerille tapahtunut inhimillinen virhe, se oli kirjaantunut väärille päiville. Puolisonsa matkan Laajasalo maksoi itse, tästä ei koitunut seurakunnalle lisäkustannuksia.

 

Korhosen syytösten teho perustuu osin aineiston taitavaan valikointiin, osin siihen, että syytöksiä on esitetty jo niin pitkään, että niistä syntyy vaikutelma hämäräpelistä kirkollisen vallan salongeissa.

 

Ihmettelin jo piispanvaalien alla negatiivisen kampanjoinnin volyymiä. Seurasin läheltä, olin Laajasalon tukiryhmässä. Korhonen tuki kilpailevaa ehdokkasta Jaana Hallamaata (korjasin tekstin, sain tiedon, että Korhosen roolia ei voi luonnehtia vaalipäällikön rooliksi).

 

Vaalien alla kaikki puhuivat Teemusta, joko hyvää tai pahaa. Tässä kohdin Hallamaan tukijat laskiva väärin: koska negatiivista julkisuutta ei saatu generoitua kovin paljon, ehdokas, josta puhuttiin, voitti. Taitavammat strategit olisivat puhuneet omasta ehdokkaastaan hyvää. Mutta Hallamaasta ei puhunut kukaan.

 

Yrityksiä negatiivisen julkisuuden hankkimiseksi ei puuttunut. Helsinkiläisen naisen puolesta jätettiin kesällä tuomikapituliin kantelu seksuaalisesta häirinnästä. Tällaiset kantelut ovat vakavia, ja ne pitää tutkia huolella. Kantelun ajankohta on kuitenkin erikoinen, se jätettiin piispanvaalien alla 1.8., vaikka epäillyt teot ovat vuosilta 2008 ja 2013. Vaalit olivat 16.8.

 

Kantelua yritettiin liittää vaaleissa ehdolla olleeseen Laajasaloon, joka oli kantelun mukaan syyllistynyt väärien tai puutteellisten ohjeiden antamiseen epäillylle. Kantelun oli uhrin puolesta kirjoittanut Korhosen aisapari Tikkurilan kirkkovaltuustosta, Sari Roman-Lagerspetz, Hallamaan tukijoita hänkin. Kantelua pyrittiin levittämään myös mediaan, ainakin Helsingin sanomat uutisoi mahdollisesta häirintätapauksesta Helsingissä 9.8., alle kaksi viikkoa ennen piispanvaaleja. Lehdellä oli tiedossaan oletetun uhrin ja oletetun tekijän henkilöllisyys. Kantelu on luottamuksellinen, joten sitä ei saa pyytämälläkään Helsingin tuomiokapitulista. Jonkun on täytynyt lähettää se Hesarille. Sen tiedon kapitulista saa, että kantelu on tehty. Mutta senkin kaivaminen edellyttää, että joku vinkkaa aiheesta. Toimittajien arkirutiineihin ei kuulu tuomiokapitulin arkiston penkominen ilman ulkoista kimmoketta.

 

Sivumennen sanoen, jos jotain ihmistä epäillään seksuaalisesta häirinnästä, oikeat neuvot ovat kalliit. Varsinkin, jos syytökset pitävät paikkansa. Tästä tapauksesta emme vielä tiedä, asian käsittely on kesken.

 

Negatiivinen kampanjointi jatkui vaalien jälleen. Samuli Suonpää kirjoitti tällä viikolla Kirkossa ja kaupungissa Korhosen motiiveista, että "Korhonen on piispanvaalista alkaen ollut sitä mieltä, että Helsingin piispaksi valittiin väärä henkilö". Vaalit voi tosiaan voittaa myös jälkikäteen, jos väärän piispan saa savustettua virasta. Sitä Korhonen on yrittänyt jo puoli vuotta. Edellytykset tosin ovat heikot, sillä piispan voi irtisanoa vain piispan virassa tehdyistä rikkeistä. Niitä ei ole, ja nuo kirkkoherrana tehdyt arviointivirheet eivät lähemmin tarkasteltuna edes oikein täytä rikkeen tunnusmerkistöä. Vihjailut kortin käyttöön liittyvistä rikosepäilyistä perustuvat Demokraatin juttuun, jossa haastateltiin alan professoria. Asiantuntijalle esitettiin vain Korhosen epäilyt, mutta ei piispan vastauksia. Kyllähän asiat saa näyttämään pahalta, kun oikein haluaa.

 

Korhonen kertoi MTV:n huomenta Suomessa viime viikolla, että aloitti uuden piispan kanssa yhteistyön hyvässä hengessä, kunnes kiinnitti huomionsa piispan yritystoimintaan, joka ei ollut tullut julkisessa keskustelussa esille. Tällä Korhonen pyrkii, tulkintani mukaan toki, synnyttämään vaikutelman että ei hänellä ole mitään Laajasaloa vastaan. Ihan tässä kirkon asioita hoidetaan.

 

Mutta jos ollaan ihan tarkkoja, hyvää henkeä kesti joitakin kymmeniä tunteja. Sen verran Korhoselta kului vaalien jälkeen, ennen kuin hän teki tietopyynnön siitä, oliko Laajasalolla ollut sivutoimilupa, jota yrityksen pyörittäminen edellyttäisi. Suomen kuvalehti paljasti kolme päivää Korhosen tietopyynnön jälkeen julkaisemassaan jutussa, että yritys oli lisäksi velkaantunut.

 

Korhonen sai sittemmin vastauksen tiedusteluunsa sivutoimiluvasta, jonka mukaan lupa oli myönnetty ja kunnossa. Korhonen ei kuitenkaan uskonut lainoppineen asessorin eikä asian esitelleen notaarin tulkintaa, vaan halusin jatkaa väittämistä siitä, että Laajasalolta puuttui sivutoimilupa. Vaikka nimenomaisesti asiasta vastaavat olivat kertoneet toisin.

 

Tämän rinnalla Hallamaan tukeneet nettiaktivistit virittevät keskustelua Laajasalon ansioluettelon epätarkkuuksista. Epätarkkuuksia oli, mutta ne eivät olleet yksin riittävän suuria laajan kohun aikaansaamiseksi. Yritystoiminnasta kirjoitettiin jonkun aikaa, mutta sekin kuivui kasaan piispan ilmoitettua, että yrityksen tilit on tarkastettu, eikä tarkastaja havainnut moitteita myöhästymisiä lukuunottamatta. Moni olisi vetänyt tappiollisen firman konkurssiin, mutta Laajasalo päätti tehdä sivutöitään alasajetun firman kautta. "Alasajo" ei käsitteenä ole virheellinen, sillä miljoonan liikevaihto kuihtui kymppitonneiksi. Pienempikin prosentuaalinen pudotus uutisoidaan romahduksena.

 

Kun kohu ei ottanut edetäkseen, Korhonen tilasi kaikki Laajasalon kuitit Kallion kaudelta, etsiäkseen niistä raskauttavia tapahtumia. Kahden kuukauden työn tuloksena syntyi neljänkymmenen kysymyksen lista, josta puolet koski uudelleen lämmitettyä kohua yritystoiminnasta. Isompi volyymi takasi isomman näkyvyyden. Nämä kysymykset lähetettiin laajalla jakelulla erilaisille kirkollisille merkkihenkilöille, ja kuin sattuman oikusta myös media tiesi kysymyksistä jo samana päivänä kuin Korhonen lähetti viestinsä. Demokraatin päätoimittaja Mikko Salmi kertoi tuoreessa kolumnissaan, että paketti saapui heille sähköpostitse yllättäen ja pyytämättä. Helsingin hiippakuntavaltuuston varapuheenjohtaja, kaiken järjen mukaan Korhosen työpari, Wiking Vuori taas sai lukea listan lehdistä. Viestin saajat oli siis valikoitu näkyvyyskriteerein. Näin toimii vaalipäällikkö. Luottamushenkilö olisi toiminut toisin.

 

Korhonen on muutenkin esiintynyt toimissaan luottamushenkilönä, mutta ei ole toiminut niinkuin luottamushenkilöt toimivat. Tavoitteena on ollut mahdollisimman iso kohu, ei itse asioiden selvittäminen. Kuten tiedämme, monet listan kysymykset olisivat selvinneet paikallispuhelun hinnalla.

 

Iltalehti viittasi kuluneen viikon aikana julkaisemassaan jutussa siihen, että Korhonen on aika valikoiva tarkistellessaan kirkollisen johdon taloudellisia toimia. Kun Irja Askolaa moitittiin liiallisista viiniostoksista 2016, silloinkin hiippakuntavaltuuston puheenjohtajana istunut Korhonen ei tehnyt elettäkään tarkastaakseen, löytyisikö epäselvyyksiä uutisoitua enemmän. Ilmeisesti Askola oli oikea piispa.

 

Piispalla on selvitettäviä asioita. Mutta en ole koskaan nähnyt politiikassa yhtä likaisia vaaleja kuin Helsinngin piispanvaalit olivat, ja ovat edelleen. Kokemusta vaaleista minulla on.

 

Kokeneet poliitikot tietävät, että kävi vaaleissa miten kävi, niiden jälkeen on kyettävä yhteistyöhön. Vaalityön jättäminen kokemattomille sisältää riskinsä. Ne riskit ovat realisoituneet vaalien jälkeisenä aikana. Yhteistyön liput eivät tällä hetkellä juuri hulmua Helsingin hiippakunnassa.

 

jukkarelander
Vihreät Helsinki

Jukka Relander on Helsinkiläinen viestintäalan ammattilainen, Euroopan kirjastoseurojen liiton puheenjohtaja ja Helsingin yleisen kirkkovaltuuston jäsen.
Relander harrastaa perhokalastusta, kalastuksen filosofiaa, musiikkia, lukemista ja kävelyä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu