*

Jukka Relander Järkivihreä

Tulevaisuudella ei ole etujärjestöä

Tulevaisuudella ei ole etujärjestöä

 

Perinteisillä pääpuolueilla on taustallaan varjo: Keskustalla MTK, Kokoomuksella EK ja demareilla SAK.

 

Nuo järjestöt oikeasti vaikuttavat maamme politiikkaan. Hallituslähteistä on kerrottu, että koskaan aiemmin ei Elinkeinoelämän keskusliitto ole päässyt vaikuttamaan yhtä paljon kuin päättyvällä hallituskaudella, kun pääministeri on pitkästä aikaa tullut kokoomuksesta. Seuraavassa hallituksessa kuullemme sitten MTK:n ääntä, SAK:n kuiskutellessa omiaan kakkospaikalta tai oppositiosta.

 

Etujärjestöjen vaikutusvallalla on kaksi ongelmaa: yksikään suomalainen ei ole äänestänyt vaaleissa niiden listoja, mutta silti ne käyttävät huomattavaa yhteiskunnallista valtaa. Toinen on se, että etujärjestöjen tarjoamien ratkaisujen parasta ennen -päiväys meni jo 1980-luvulla, kun Suomi alkoi jälkiteollistua, eikä niillä ole kykyä reagoida muuttuneeseen tilanteeseen.

 

Suomalainen sopimusyhteiskunta on pitkään toiminut niin, että erilaisen intressitahot ovat mukana poliittisessa valmistelussa. Perusperiaate on sinällään ihan ok. Jos tehdään elinkeinopoliittinen linjaus, on ihan perusteltua kuulla niitä, joita asia koskee, ja joilla on käytännön asiantuntemusta. Mutta muutoksien tekeminen ei näillä eväillä onnistu. Uuden talouden aloilla ei nimittäin ole edustusta Etelärannassa tai Hakaniemessä, saati nyt Maataloustuottajien keskusliitossa. Ja uusi talous tuottaa kasvua ja työllisyyttä, samalla kun perinteinen teollisuus vähentää väkeä ja tuottaa siitä huollimatta kehnosti.

 

Keskusjärjestöt edustavat vanhoja elinkeinoja, joissa hinnat on kilpailtu alas jo aikoja sitten. Uudet alat, puhutaan sitten palveluista, sisällöistä, digitalisaatiosta, uusiutuvasta energiasta tai peliteollisuudesta, eivät saa ääntään kuuluviin samalla tavalla.

 

Tulevaisuudella ei ole etujärjestöä, menneisyydellä on. Ja tämä on valtava ongelma. Kun linjauksia valmistellaan, etujärjestöjen rintama huolehtii siitä, että tehdään niinkuin ennenkin: panostetaan raskaan teollisuuden vientiin, tehdään maltillinen palkkaratkaisu ja lasketaan energian hintaa kilpailukyvyn kohtentamiseksi. Olisi mielekkäämpää ideoida uusia tuotteita, jotka käyvät kaupaksi.

 

Valaisen tätä itselleni läheisellä esimerkillä. Kun on keskusteltu Itämeren lohen kalastuksesta, ammattikalastajat ovat saaneet äänensä kuuluviin moninkertaisesti paremmin kuin kalastusmatkailuyrittäjät, vaikka ammattikalastajia on vähän, ja merilohen pyynti aiheuttaa yhteiskunnalle vain kuluja. Samat lohet olisivat sata kertaa arvokkaampia päästessään nousemaan jokiin. Ongelma on siinä, että lohien mahdollistama matkailuyrittäjyys ei ole järjestäytynyt, ja siksi sitä ei yrittäjiä  valmisteluprosessin aikana. Ammattikalastajien liittoa taas kuullaan.

 

Täsmälleen sama rakenne toistuu kaikilla muillakin talouden alueilla. Vain menneisyyden alat pääsevät lausumaan kun jotain valmistellaan. Tämän seurauksena jäämme koko ajan jälkeen muista. Vuonna 2007 olimme maailman johtavia tietoyhteiskuntia, vuosien 2007-15 kehityksessä olemme sijaluvulla 48. Nokian romahdusta seurasi koko tietoyhteiskuntakehityksen kriisi.

 

En keksi tälle jämähdykselle muuta selitystä kuin näiden järjestöjen yliedustuksen päätöksenteossa. Tulevaisuudella ei ole etujärjestöä, meinneisydellä on liiankin kanssa. Elinkeinoelämän edustajat ovat syyttäneet valtiota jämähtäneisyydestä, mutta ne ovat itse osa samaa oireyhtymää. Ajatus siitä, että teollisuuden pitää oikeasti elää markkinataloudessa ja kilpailla asemastaan saapui maahamme vasta 1990-luvulla. Suurin osa teollisuudesta on edelleen sen sukupolven käsissä jotka ehtivät oppia toimimaan suljetussa taloudessa. Se näkyy tuloksissa.

 

Emme kertakaikkiaan voi ratkaista tulevaisuutemme suuntaa pohtimalla, miten sellunkeitto olisi kannattavampaa. Meidän pitäisi keskustella kotimarkkinoista, paveluista, uusiutuvan energian avaamista liiketoimintamahdollisuuksista, peliteollisuuden kehitysnäkymistä, puhtaan luonnon kaupallistamisesta ja julkisten palveluiden digitalisaatiosta avoimen koodin pohjalta niin, että pienille ja keskisuurille yrityksille avautuisi toimintamahdollisuuksia. Paperiteollisuus on pitkälti automatisoitua, mutta luontomatkailuyrittämistä ei voi ulkoistaa roboteille. Työtä syntyy sieltä.

 

On mykistävää ja pysäyttävää, että kun meidän pitäisi kasvaa, kehittyä ja katsoa rohkeasti eteenpäin, kabineteissa suunnitellaan turpeen veron laskua ja haaveillaan viimeisten koskien tuhoamisesta. Herätkää. Tulevaisuutemme ei voi olla turpeeseen sidottu.

 

Uskon, että oma puolueeni Vihreät on näissä kysymyksissä uuden matkassa. Meidän on osattava yhdistää viisas ilmastopolitiikka ja talouskasvu, ympäristöystävällisyys ja hyvinvointi. Uutta energiaa, puhdasta teknologiaa, palveluita ja kulttuuria. Kasvu syntyy niistä. Nyt pitää mennä eteenpäin.

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Greenbiis ja Animaalia eivät varmaankaan ole mitään etujärjestöjä vihreiden mielestä.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Relander kirjoittaa:

"Uudet alat, puhutaan sitten palveluista, sisällöistä, digitalisaatiosta, uusiutuvasta energiasta tai peliteollisuudesta, eivät saa ääntään kuuluviin samalla tavalla."

Aivan kaikilla Relanderin mainitsemilla aloilla on omat etujärjestönsä, jotka ovat hyvin tehokkaita lobbareita. Esimerkiksi sisältöjen osalta tätä valtaa käyttää Relanderin oma yhdistys, Tietokirjailijat ry.

Mitä tulee digitalisaatioon ja pelialaan, niin siinä pätee sama kuin 90-luvun hehkutetussa "uudessa taloudessa", jossa menestyneimmät ohjelmistoyrittäjät lopulta sulautuivat osaksi vanhaa sikariporrasta. Aikoinaan suitsutetun Data Fellowsin pomo päätyi lopulta vain yhdeksi vanhaksi patruunaksi muiden joukossa ja listasi suurimmaksi ansiokseen Nokian myymisen ulkomaalaisille.

Todennäköisesti näin käy myös pelialalla. Kyse on tuiki tavallisesta elinkeinoelämän yhdestä uudesta inkarnaatiosta, jolla on aivan samat korporatiiviset intressit. Kun sitä pääomaa kertyy, niin sitten ollaan EK:n pulkassa, olipa kyseessä "uusi talous" eli ei.

Jukka Järvinen

"Tulevaisuudella ei ole etujärjestöä, menneisyydellä on."

Ehkä olisi siis aika ottaa tuo puute työlistalle ja korkealle prioriteetille? Mutta aivan samaan hengenvetoon voinee todeta, että tulevaisuudella ei ole myöskään poliittista puoluetta, jota tuo tulevaisuuden etujärjestö käyttäisi. Minä en usko oikein, että mikään nykyinen puolue voi juuristaan irrota tarpeeksi, että ottaisivat aidosti asian edistääkseen.

Olen tätä kokonaisuutta koittanut hahmottaa nyt jo varsin monta vuotta. Mikä on mennyt meillä pieleen? Ja olen tullut siihen päätelmään, että liian monella äänestäjällä on intressiristiriidat niin suuret, että politiikka ja vaikuttaminen on pelkkää vastakkainasettelua. Se on ongelmamme ydin. Toisen ylimääräinen euro on toiselta pois. Ja tämä pohjaa taas vain ja ainoastaan tuloerojen tasaamisesta ja varallisuuden siirrosta tekopyhillä solidaarisuuspuheilla. Tuloerot tasaantuvat itsestään, jos järjestelmä on tasapuolisen edullinen kaikille. Voitte pitää minua hörhönä, mutta en ole tässä kirjoittamassa vain kommentoidakseni: aion myös toimia.

Yhteinen tulevaisuus pitää saada aseteltua ristiriidattomasti ja siten, että jokainen äänestäjä näkee paremman tulevaisuuden yhteistyön kautta. Miten tämä "talkookansa" eksyikään näin pahasti metsiinsä?

Annan puoluejohtajille ja julkisuuteen ratkaisumalliehdotukseni näiden vaalien jälkeen.

"Olisi mielekkäämpää ideoida uusia tuotteita, jotka käyvät kaupaksi."

Tästä täysin samaa mieltä! Vaihtotaseemme paranee tehokkuuden ja kilpailukyvyn kautta. Me olemme ihanasti innovatiivinen porukka täällä pohjolan perukoilla. Se on ehdottomasti laskettava yhdeksi luonnonvaroistamme.

Miten me luomme kansallisen ekosysteemin, missä ideoiden paiskominen ja jalostaminen tapahtuu tehokkaasti? Luulen, että yksi ratkaisumalli on löytynyt.

"Meidän pitäisi keskustella kotimarkkinoista, paveluista, uusiutuvan energian avaamista liiketoimintamahdollisuuksista, peliteollisuuden kehitysnäkymistä, puhtaan luonnon kaupallistamisesta ja julkisten palveluiden digitalisaatiosta avoimen koodin pohjalta niin, että pienille ja keskisuurille yrityksille avautuisi toimintamahdollisuuksia."

Kansallinen varallisuutemme nousee vain, jos rahavirta rajalta on sisäänpäin. Se lisää vaurauttamme ja sitä taas voi käyttää elämänlaadun parantamiseen. Tämä nykyinen kyttäävä pahoinvointiyhteiskuntamme on kamala! Suljetun talouden ihannointi kummastuttaa minua suuresti. Tosin aika selvästi ne intressit tämän tekemiseen on esillä: ehdottomasti vaivattomin tapa tienata rehellinen leipä on olla viranomainen ja vailla kunnollisia tuloksellisuusmittareita tehdä selvitettävää usealle muulle virkaveljelle omilla toimillaan. Kaikki on hyvin, jos yhtä järjestelmän ulkopuolista kohtaan on 2-3 valvojaa sekä sekamelska erilaisia prosesseja, joiden tarkoitusperää ei kukaan enää tunnista.

Kun tuotteita kehitetään, pätee aika hyvin: keep it simple (for?) stupid.

Tämä pätee myös Suomen parantavaan uuteen politiikkaan. Sen on oltava helppotajuista, jotta äänestäjät tietävät, mitä he äänestävät.

Mainitset erilaiset julkisen sektorin tarjoaman avoimet lähtökohdat, joista voisi yksityinen sektori hakea tuottavuutta ja lisäarvoa. Ensimmäisenä ajatuksena minulle nousee kysymys, miten julkinen sektori voisi olla yhteiskunnan keskiössä oleva tukipilari? Ehkä en ymmärtänyt oikein hakemaasi, koska minä en heti saa kiinni ajatuksesta, millä tämä kääntäisi taloutta kasvuun ja lisäisi kansallista varallisuuttamme. Julkisen sektorin rahat tulevat yksityiseltä sektorilta eli saman järjestelmän sisältä.

Kansalaisen elämänlaatua, ja itsetietoisen ihmisarvon määrää, mittaa tyytyväisyys onnellisuuden ja turvallisuuden kautta. Jos elämän perusedellytykset ovat kiinni laaduttomasta ja tuottamattomasta työstä, ei lopputulema ole häävi. Illuusio, että luomalla työtä kivien siirtelyllä pinosta toiseen toisi hyvinvointia, on vahvassa.

Onnistuaksemme itse on tarjottava onistumisen tunnetta muille. Tee muille, kuten toivoisit itsellesikin tehtävän. Tarjottavaksi jää siis työt ja toimet, joissa tekijä voi tuntea itsensä merkitykselliseksi ja onnistuneeksi.

Mutta miten?

Uusiutuvan energian suhteen tilanne on nyt muuttunut. Jotain tapahtui ja seuraukset ovat edessämme. Energian hinta ei tule kattamaan toivottuja työpaikkoja ja lisäarvoa. Moni povasi, että edullisen energian aika on lopullisesti ohi. Väärässä olivat. Meidän ei tarvitse kuin katsoa taivaalle ja syy sekä ratkaisu möllöttää siellä.

Kiinassa on aurinkoenergian vallankumous alkanut. Ja sen ensimmäisessä isossa aallossa on hyvä matkustaa. Selvennän hieman: aurinkoenergian tuottaminen hajautetusti on nyt halvempaa, mitä mikään muu energiantuottomuoto. Sen suhteen voidaan nyt lyödä jo pöytään lukemat, jotka määrittävät lähitulevaisuuden realiteetit talouskasvullemme. Mm. tuo uusi ydinvoimalamme kannattaa jo selvästi jättää kokonaan käynnistämättä, koska sen energiaa ei saa kaupaksi. Miksi ankkuroisimme kilpailukykyämme antiikkisella asennevammalla seuraavaksi 40 vuodeksi?

Suomi voi pärjätä vain, jos pystymme tuottamaan kansainvälisesti jotain hyödyllistä kustannustehokkaasti. Ei pelkästään tienataksemme vaan esimerkiksi poistaaksemme nälänhätää ja konflikteja.

Merkityksellisen työn tekeminen ja siitä tunnustuksen saaminen nostaa Suomen suosta kuokan ja Jussin.

Toimituksen poiminnat