Jukka Relander Järkivihreä

Mistä tasa-arvopolitiikassa on kyse?

 

Sunnuntaina oli naisten päivä, ja aika monet skribentit huomioivat päivän teeman kirjoittamalla tasa-arvosta.

 

En kuulunut joukkoon kahdesta syystä. Tasa-arvo ei ole teema, johon poiketaan naisten päivänä ja annetaan sitten unohtua, ja toisekseen, en näe tasa-arvoa vain naisten asiana. Se koskee ihan yhtälailla myös miehiä.

 

Teesini on se, että tasa-arvon lisääntyminen palvelee aina molempia sukupuolia – ja myös heitä, jotka eivät tunnista itseään kummastakaan.

 

Suurimmat tasa-arvo-ongelmat voi paikantaa kolmelle kentälle: 1) Tasa-arvo työelämässä ei toteudu. On eripalkkaisuutta, lasikattoja ja aliedustusta. 2) Huoltajuus ei jakaudu erotilanteissa tasan, ja monen erovanhemman asema on liian huono. 3) Naisiin kohdistuva väkivalta on Suomessa yleisempää kuin muualla, ja muuallakin se on liian yleistä.

 

Työelämän tasa-arvon parantemiseen keinot ovat olemassa, ja niitä käyttämällä myös eronneiden perheiden huoltajuusongelmat tasoittuvat. Ei ole edes kovin vaikeaa.

 

Peruskuvio on tämä: suomalaiset työmarkkinat ovat poikkeuksellisen segrekointuneet. Vain viidesosa ihmisistä on töissä työpaikoilla, joissa molemmat sukupolvet ovat tasaisesti edustettuina, ja kolmannes työvoimasta kohtaa työpaikoillaan vain omaa sukupuoltaan. Miesten ja naisten jakautuminen eri aloille ylläpitää palkkaeroja, josta valmistui juuri kiinnostava tutkimuskin. Tässä Uuden Suomen artikkeli aiheesta. http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/78854-suomesta-loytyi-16-ongelma-ammattia-ero-palkassa-291

 

Samalla sukupuolittunut työkulttuuri ylläpitää myös sitä, että vanhenpainlomat pitää lähes poikkeuksetta nainen. Miesten osuus on todella vähäinen, toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa, jossa tulemme parin vuosikymmenen sisällä näkemään kasvavan määrän naisjohtajia. Tästä muodostuu ruotsalaisen yhteiskunnan menestystekijä, kun johtavaan asemaan valiokoidutaan kykyjen, eikä sukupuolen mukaan.

 

Jos ongelma korjataan, kaikki hyötyvät. Naisten parempi mahdollisuus onnistua työelämässä tarkoittaa paitsi perustavien ihmisoikeuksien parempaa toteutumista, myös sitä että yhteiskuntana saamme resurssit paremmin käyttöön, kun naiset voivat hyödyntää lahjojaan kaikkien parhaaksi. Tasattujen vanhempainvapaiden vaikutus isien ja lasten suhteisiin olisi samalla suoranainen lottopotti. Vauva-vaiheen läsnäolo luo tiiviin siteen, joka kantaa loppuelämän.

 

Ja se kantaa paremmin myös erotilanteissa.

 

Noin puolet avioliitoista päättyy eroon. Vuodessa ero koskettaa noin 30.000 lasta, ja parintuhannen lapsen kohdalla ero merkitsee sitä, että suhde toiseen vanhempaan, useimmiten isään, vaurioituu. Lukema on hirvittävän suuri. Varsinkin kun huomioidaan, että toisen vanhemman mukana menee koko suku. Mummit, kummit, sedät, tädit ja serkut.

 

Jos isien rooli lasten varhaisina vuosina on suurempi, erossa toisen vanhempansa menettäviä lapsia olisi vähemmän. Isien rooli lastenhoidossa on kasvanut valtavasti siitä, mitä se oli pari vuosikymmentä sitten, mutta vanhenpainvapaat menevät edelleen äideille.

 

Tämä olisi helppo korjata. Korvamerkitään suurempi osa vapaista isille. Seurauksena 1) naisen asema työelämässä paranisi, kun työuran katkos olisi lyhyempi, ja miehet vastaavasti olisivat isomman pätkän kotona. 2) Palkankorotuksia saa usein enemmän, jos on työpaikalla. Jäjrestely parantaisi myös palkkatasa-arvoa. 3) Isän ja lasten siteen paraneminen olisi antoisaa jo sinänsä, mutta kantaisi paremmin myös erotilainteissa, kun oletusarvo ei olisikaan se, että äiti on lasten läheisin ihminen.

 

Naisiin kohdistuva väkivalta on vaikeimmin korjattava ongelma, mutta jos sen vähentämisessä onnistutaan, kaikki voivat paremmin. Läheisintä ihmistään lyövä ei nimittäin voi hyvin, vaikka väkivalta on tietenkin vielä paljon raskaampaa kohteelle kuin tekijälle. Meidän on pystyttävä parantamaan perheiden asemaa ja muokkaamaan asenteita.

 

Ikävää on myös se, että väkivalta ei rajoitu sukupuolten välille, vaan kohdistuu naisten lisäksi myös lapsiin, ja tekijöinä ovat isien lisäksi myös äidit. Siksi on parempi puhua lähisuhdeväkivallasta. Ja kitkeä sen kaikki muodot kertakaikkiaan pois.

 

Kun pohdimme Tasa-arvoasiain neuvottelukunnassa eduskuntavaalitavoitteita, päädyimme lyhyeen listaan: haluamme vähentää lähisuhdeväkivaltaa ja parantaa tasa-arvoa kotona, koulutuksessa ja työelämässä. Keskeisin keino olisi korvamerkitä miehille pidempi osuus vanhempainvapaasta. Olkoon tämä keskeisin tasa-arvopoliitinen hallitusohjelmatavoite.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

"Työelämän tasa-arvon parantemiseen keinot ovat olemassa, ja niitä käyttämällä myös eronneiden perheiden huoltajuusongelmat tasoittuvat. Ei ole edes kovin vaikeaa."

Hevonkukkua. Tälläkään hetkellä huoltajuuspäätöksissä ei juurikaan huomioida sitä, kuka lapsia on hoitanut, joten miksi työelämän tasa-arvon parantaminen muuttaisi asiaa mitenkään? No ei se muutakaan, mutta sehän ei ollutkaan Relanderin todellinen tarkoitus, vaan käyttää miesten kokemia vääryyksiä naisten tasa-arvoasioiden ajamiseen.

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

Noin helppoa se olisi Jukka Relander, jos poliittista tahtotilaa riittäisi. Ruotsalaiset ovat ymmärtäneet syy ja seuraussuhteet paremmin kuin me täällä Suomessa. Me uskomme sukupuoliroolien olevan deterministisiä ja samalla puhumme perheiden vapaasta valinnasta vanhempien kesken, valita lapsen hoivavastuu.

Oikeuskäytännötkin muuttuvat muiden käytäntöjen mukana.

Käyttäjän KariRouvinen kuva
Kari Rouvinen

Ei huoltajuuden tarvitse jakaantua erotilanteessa tasan. Riittäisi se, että solmittuja sopimuksia edes noudatetaan. Riita alkaa useimmiten siitä, että toinen alkaa jo lähtökohtaisesti omimaan lapsen ja sen jälkeen pyrkii vielä yleensä antamaan toiselle vain vähän aikaa lapsen kanssa. Tämän jälkeen sopimusta koeponnistetaan rikkomalla sopimusta joka jo muutenkin takaa tapaajavanhemmalle hyvin vähän.

Ei sillä, että isä pitäisi vanhempainvapaata ole juurikaan mitään merkitystä erotilanteessa. Silloin vallitsee viidakonlaki. Se joka lapsen saa itselleen keinolla millä hyvänsä heti alussa, saa vallan toimia miten haluaa.

Isillä on todennäköisesti jo henkinen kynnys lähteä hakemaan lapselleen oikeutta koska silloin vastassa on oman lapsen äiti. Oikeuksia lapselle lähdetään hakemaan yleensä vasta viimeisenä vaihtoehtona. Läpi on käyty maksulliset ja maksuttomat auttavat puhelimet, perheneuvolat, lastenvalvojat ja lastensuojelijat. Kukaan näistä ei pysty auttamaan jos vastassa on ihminen jolla on tavoite syrjäyttää sinut lasten elämästä.

Ja kun oikeuteen sitten päädytään on vastassa tuomari joka arvioi vanhemmemmuutta ja lapsen etua vakiintuneiden käytäntöjen perusteella. Käräjien todennäköisin voittaja silloin kun vieraannuttamista ja huoltokiusaamista kokenut vanhempi lähteen oikeuteen, on vieraannuttaja ja huoltokiusaaja.

Paperilla voit kenties saada pitää sen mitä sinulla on eli torjuntavoitot ovat mahdollisia. Jos haet asumisen vaihtoa niin tilastoillisesti se onnistuu 10% tapauksista. Se, että olisi muutaman viikon hoitanut lasta lapsen ollessa vauva ei vaikuta päätöksiin. Ja ainahan toinen voi sanoa ettei näin edes ole tapahtunut.

Ainoa keino ratkoa huoltoriidat on tehdä ne pahantekijälle liian kalliiksi ennaltaehkäisemällä. Hyvä ja huono vanhemmuus tulee määritellä. Tänäpäivänä toista vanhempaa voi kohdella kuin vierasta sikaa, yhteyksiä lapseen saa estellä miten tahtoo. Ratkaisuksi tarjotaan sovittelua sen vanhemman kanssa joka toimii rikkoen kaikkia periaatteita ja sopimuksia. ja sovittelu on hänelle vielä vapaaehtoista. Onnea vaan sovitteluun.

Luottamus on avainsana näissä karkeloissa. Kun väärin toimiminen käytännössä sallitaan kun sitä ei ennaltaestetä tulee riita. Jos väärin toimiminen vielä palkitaan (kuten usein käy) on se signaali siitä että sitä voi jatkaa tai pahentaa. Kuka sen jälkeen enää luottaa toiseen.

Jos ei tätä ole kohdannut niin voi vielä uskoa järjestelmämme toimivuuteen, mutta kun sen itse kohtaa niin huomaa järjestelmässä olevan vieraannuttajan ja huoltokiusaajan mentävän aukon. Sitä ennen voi kuvitella, että lapsi saa oikeutta ja molemmat vanhemmat ovat yhtä tärkeitä lapselle. Eivät todellakaan näytä olevan kuin vaan puheen tasolla.

Käytännössä kun tipahdat tapaajavanhemmaksi olet ulkona lapsesi elämästä jos toinen vanhempi niin haluaa. Kukaan ei tule auttamaan, asia ei kuulu kenenkään pöydälle. Pahimmillaan mennään lapsen oikeuden taakse ja vieraannutettu lapsi pannan kantamaan taakka toisen vanhemman hylkäämisestä.

Jotain on pielessä lainsäädännössäkin kun ensimmäinen ikärajaan sidottu lapsen oikeus on käytännössä kieltätyä tapaamasta toista vanhempaansa. ja jos näin käy niin tässä maassa ei ole instanssia joka olisi kiinostunut palauttamaan tämän yhteyden. Nyt se on työnnetty perheneuvolan perheasiansovittelulle joka on vapaaehtoista. Jokainen voi arvata onko vieraannuttavan vanhemman intresseissä tulla "hakemaan apua" siihen kun lapsi kieltäytyy tapaamasta toista vanhempaansa. Sehän se tavoite oli.

Toimituksen poiminnat